Kumppanisi sadan vuoden kokemuksella
Nikander ja Wiinikka Oy on yli sata vuotta vanha perheyritys. Yrityksen perustaja, nykyisen toimitusjohtajan Sami Nikanderin isoisoisä, Oskar Nikander osti vuonna 1897 serkkunsa nahkakaupan Helsingistä Itä-Heikinkadulta (nyk. Mannerheimintie). Oskarin veli Robert tuli yritykseen osakkaaksi, ja yritys sai nimekseen Oskar Nikander ja Kumppani.
Yrityksen liikevaihto kasvoi tasaisesti, ja Suomen itsenäistymisen aikoihin vuonna 1917 yrityksestä muodostettiin osakeyhtiö, jossa oli veljesten lisäksi kolme muuta osakasta.
Vuonna 1932 vanha yhtiö purettiin. Uuteen yritykseen tuli uusia osakkaita mm. muutama pitkäaikainen työntekijä. Samalla osa vanhoista osakkaista jäi pois. Yrityksen nimeksi tuli Nikander ja Wiinikka Oy.
Yritys ehti toimia Helsingissä kolmessa eri osoitteessa, kunnes muutto Tampereelle lähemmäksi tärkeimpiä asiakkaita tuli ajankohtaiseksi vuonna 1958. Tampereesta oli muodostunut sodan jälkeen Suomen kenkäteollisuuden keskus. Myös Kankaanpäässä ja Orivedellä kenkäteollisuus oli kasvamassa.
Nikander ja Wiinikka Oy:n ensimmäinen toimipaikka Tampereella oli Tammelassa lähellä Aaltosen Kenkätehdasta. Vuonna 1982 yritys muutti uusiin laajempiin toimitiloihin Sarankulman teollisuusalueelle. Tytäryritys Nikander ja Wiinikka Eesti AS on toiminut vuodesta 1996 Tallinnassa.
2000-luvulla Nikander ja Wiinikka on kehittänyt voimakkaasti palveluita ja valikoimaa kuluttajatuotteiden jälleenmyyjien suuntaan. Vuonna 2010 yritys kävi läpi ilmeuudistuksen ja ryhtyi käyttämään markkinointinimeä Nikander.
EDUSTUKSIAMME: